P A L T A M O N U U T I S I
A
päivitys 28.11.2011 kuvien
tekijänoikeudet: HR
Paltamon
kansalaisopiston kursseja
Kainuun
opiston tapahtumia
Kontiomäki: http://kontiomäki.blogit.fi
Kainuun
Radion uutisia
Kainuun
Sanomien uutisia
Väylän uutisia
PALTAMON KYLÄNRAITTI SAI JOULUVALOT
Paltamoon saatiin 26.11.2011
jouluvalot, jotka loistavat Puolangantiellä ja Lepikontiellä

PRESIDENTINVAALIEN KAMPANJANOINTI ON
ALKANUT
Paavo Väyrynen vieraili Paltamon
kunnanvaltuuston salissa 7.11.2011
Tulevatko muut ehdokkaat Paltamoon
kertomaan kantojaan?

KAINUUN MAANPUOLUSTUSJUHLA PALTAMOSSA
18.9.2011

Siniristilippu ja
maanpuolustusjärjestöjen lippulinna johdattivat juhlaväen Paltamon
sankarihautausmaalta Korpitien koululle.
PALTAMON NUORISOTALO PAUKKULAN AVAJAISET
15.8.2011

Paltamon kunnan omistama Paukkulan kiinteistö avattiin kunnan nuorisotaloksi.
Entisessä työväentalossa/suojeluskuntatalossa
on aiemmin 1970- ja 1980-luvulla toiminut kunnan nuorisotalo Disco-Paukkula.
TYÖVOIMATALON TORIMYYMÄLÄN JA KUNNAN
INFOPISTEEN AVAJAISET 12.8.2011

Paltamon työvoimatalon torimyymälän
ja kunnan infopisteen avajaiset keräsivät runsaasti yleisöä Paltamon torille
perjantaina 12.8.
Avajaisissa tähtiesiintyjänä oli
tangoprinssi Heikki Koskelo Kajaanista.
HAKASUON RAUTAA, TERVAA, ROSVOJA –
KYLÄTAPAHTUMA 24.7.2011


Suomen lippu oli puolitangossa,
koska Paltamossa oli suruliputus Norjan terrorin uhrien muistolle.
KUHAKUNKKU 23.7.2011
kokosi kilpailuun 150 venekuntaa Kiehimänjoen suulle

PALTANIEMI-PÄIVÄT 15. – 17.7.2011
http://www.paltaniemi.com/2010/index.php?option=com_content&view=article&id=66&Itemid=100